Kyllä. Kaikki keskustelut ovat täysin luottamuksellisia ja niitä käsitellään ehdottoman hienovaraisesti.
Se on täysin normaalia. Sinun ei tarvitse osata kertoa kaikkea heti. Valmennuksessa edetään sinun tahdissasi ja juuri siitä, mikä tuntuu sillä hetkellä mahdolliselta.
Valmennus keskittyy nykyhetkeen, voimavaroihin ja tulevaisuuteen. Se ei korvaa terapiaa tai mielenterveyden hoitoa, mutta voi tarjota arvokasta tukea silloin, kun kaipaat selkeyttä, suuntaa ja pysähtymisen paikkaa.
Kartoituskeskustelussa tutustumme tilanteeseesi, toiveisiisi ja siihen, voisiko valmennus olla sinulle sopiva vaihtoehto.
Ei. Voit rauhassa pohtia keskustelun jälkeen, tuntuuko valmennus sinulle oikealta.
Juuri silloin kartoituskeskustelu voi olla hyvä ensimmäinen askel. Sinun ei tarvitse tehdä päätöstä yksin tai tietää valmiiksi vastauksia kaikkiin kysymyksiin.
Totta kai. Voit olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, vaikka haluaisit ensin vain kysyä tai keskustella tilanteestasi.
Valmennuksessa vastuu on asiakkaalla. Valmennuksessa valmentaja kysyy ja kuuntelee, auttaa asiakasta ottamaan vastuun itsestään, tavoitteistaan ja toimintasuunnitelmistaan. Valmentaja ei anna valmiita vastauksia.
Valmennus ei ole terapiaa eikä mielenterveyden häiriöiden hoitoa. Sen sijaan se on tavoitteellinen yhteistyöprosessi, joka tukee hyvinvoinnin, itsetuntemuksen ja myönteisen muutoksen rakentamista silloin, kun elämässä kaivataan uutta suuntaa, selkeyttä tai kasvua.
Valmennuksen tavoitteena ei ole antaa valmiita vastauksia, vaan auttaa sinua löytämään ne itsestäsi. Usein merkittävimmät muutokset syntyvät silloin, kun opimme kuuntelemaan itseämme hieman tarkemmin – ja uskallamme ottaa ensimmäisen askeleen kohti sitä, mikä on meille aidosti tärkeää.
Valmennus sopii ihmisille, jotka haluavat kehittyä ja ottaa vastuuta elämästään, oppia tuntemaan itsensä paremmin ja päästä elämässään eteenpäin. Oman elämän pohtiminen ammattilaisen kanssa on itsensä arvostamista, joka varmasti hyödyttää jokaista.
Jos tunnet kuormitusta, jatkuvaa kiirettä, levottomuutta tai kaipaat enemmän selkeyttä omaan tilanteeseesi, valmennus voi olla sinulle hyödyllinen. Sinun ei tarvitse tietää tarkalleen, mikä on pielessä.
Yleisiä syitä ovat stressi, uupumuksen oireet, elämänmuutokset, haastavat ihmissuhteet, työn kuormittavuus tai tunne siitä, että jokin elämässä kaipaa muutosta.
Ei tarvitse. Usein valmennus alkaa juuri siitä, että pysähdymme yhdessä tutkimaan, mitä elämässäsi tällä hetkellä tapahtuu ja mitä todella tarvitset.
Valmennus on rauhallinen dialogi, jossa valmentaja kysyy kysymyksiä, tutkimme tilannettasi, ajatuksiasi ja voimavarojasi. Tulet tekemään konkreettisia toimintasuunnitelmia, joita viet arkeesi. Teemme myös erilaisia luovia tehtäviä/harjoituksia sekä rentoutusharjoituksia.
Tarve on aina yksilöllinen. Osa saa tarvitsemansa tuen muutamasta tapaamisesta, toisille pidempi prosessi tarjoaa enemmän hyötyä.
Tapaamiset toteutetaan turvallisen videoyhteyden kautta. Voit osallistua omasta kodistasi tai mistä tahansa rauhallisesta paikasta.